Synnytysstressi

Tässä saikkupäivillä on ollut aikaa mietiskellä ja murehtia monenlaisia. Synnytys on ollut mielessäni jo raskauden alusta lähtien "isona peikkona" tulevaisuudessa. Ja nyt erehdyin lukemaan tarinoita synnytyksistä, ja nimen omaan tietysti pieleen menneistä. Siis semmoisista, joissa lapselle oli käynyt todella huonosti osaamattoman lääkärin/kätilön vuoksi. Ja kaikki nämä olisi ollut vältettävissä, jos vain henkilökunta olisi ollut tehtävissään ajantasalla. Tämä sai minut miettimään, että onko todella näin, että siinä luomisen tuskassa en voi edes luottaa siihen että joku siinä huoneessa tietää mitä pitää tehdä. Koska minä, käytännössä ensisynnyttäjänä, en todellakaan tiedä mitään synnyttämisestä. Pitääkö  minun pitää huoli siitä, että saan parasta ja osaavinta mahdollista hoitoa elämämme mullistavammassa tapahtumassa? Pitääkö minun vahdata silmä kovana supistusten välissä vauvan sykettä mittaavaa laitetta, pitääkö minun osata vaatia hätäsektiota jos tilanne sille näyttää? Oikeasti?

Eihän tämä asia murehtimalla parane, saati selviä. Aiheutan itselleni Ihan ylimääräistä stressiä kaikella tällä. Tiedän, että lapsia on synnytetty koko maailman sivu, eihän täällä muuten ketään olisi. Ja paljonhan meitä maapallolla onkin, eli suurinosa synnytyksistä on pakko mennä paremmin kuin nuo tapaukset mistä luin. Järjellä ajateltuna olen siis ylireagoinut, mutta sydän sanoo toista. Pitäisikö minun päästä pelkopolikäynnille, vai onkohan jo myöhäistä? Viime käynnillä mainitsin terkkarilleni tästä pelosta, mutta mitään hymähdystä kummasempaa vastinetta en saanut asialleni.

Listasin paperille kaikki alatiesynnytyksissä ja sektiossa pelkäämäni asiat. Alatiesynnytykseen kertyi kohtia 9, sektioon tasan 0. Sektio on minulle tuttu ja turvallinen tapa synnyttää, mutta se toinen, muille normaali, on minulle kauhistus. Siis lapseni kannalta. Tiedän, että kivut minä kestän ja unohdan, oli ne mitä hyvänsä. Kaikki muu parenee ja unohtuu, paitsi lapsen menettäminen. Jotain tietoa, tolkkua, järkeä, ihan mitä hyvänsä, nyt tähän stressiini tarvitsisin. 

Toisaalta, tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi kun pelkään maailman normaalinta asiaa. Ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minä edes viitsin valittaa tästä synnytyksestä. Kaikilla kun ei ole sitä raskauttakaan.

Imetysliivit ja muuta tarvikelistaa

Vaikka helmikuuhun tuntuu olevan vielä ikuisuus, pitäisi sitä kuitenkin ehkä aloitella tekemään hankintoja vauvalle. Isot jututhan meillä on tietysti valmiina esikoiselta, kun emme missään vaiheessa luopuneet toivosta saada toinenkin tuhisija taloon. Mutta kaikkea pientä kuitenkin, tarvitsisi.  Hankintalista helpottaa kummasti, joten listaan tähän muutamia tarvikkeita sitä mukaa kuin keksin.

- tuttipulloja

- korvike (varulta, jos maito ei nouse ihan heti niinkuin esikoisen kohdalla)

- tutit

- imetyspaita

- imetystyyny (ei ollut esikoisella, mutta haluaisin kokeilla)

- rintapumppu (saan luultavasti kaverilta)

- liivinsuojia

- rintakumit (tuli ehdottoman tarpeeseen esikoisella!)

- sitteri

- lämpöpussi

- uutimet (ei pakolliset, mutta niin kivat! :) )

- pinnasängyn suojus

- vaippoja

- talkkia (rasvoilla vain pahensimme vaippaihottumaa, talkilla pysyi täysin poissa)

- unilelu <3

- itkuhälyttimen patterit + tsekkaus että on kunnossa

- kantoliina (tahtoisin kokeilla tämän tapauksen kanssa :) )

- natriumkloridi-nenätipat
- vauvakirja (siis se mihin kirjataan muistoja yms)

Mitähän muuta? Olenkohan unohtanut jotain todella oleellista?

Imetysliivit

Ensimmäisenä hankintana ostin imetysliivit. Suomessa näitä ei oikein myydä kuin erikoisliikkeissä, joten päätin tilata hyväksi havaitsemani mallin hyvissä ajoin nettikaupasta. Mukaan tarttui siis ehdoton suosikkini, Carriwellin comfort bra ja toinen malli Carriwelliltä, seamless nursing bra, jota päätin kokeilla. Kauniita nämä mallit eivät todellakaan ole, mutta mukavuudellaan voittavat kyllä varmasti käyttäjänsä puolelleen. Varsinkin tuo ensimmäinen muistuttaa lähinnä enemmän jotain sideharsoviritystä kuin rintaliiviä. Esikoisen kanssa käytin tätä mallia kotikäytössä lähes yötä päivää, riisuen ne suurinpiirtein vain pesua varten ja kiireesti takaisin päälle. Ja sen ovat näköisetkin! Vielä ovat siis tallessa, ja ehkä ne voivat toimia "vara-varaliiveinä" . Olen kyllä kuolannut muidenkin, hieman kauniimpien mallien perään, joten saataan vielä pistää tilaukseen semmoisetkin mallit mitä ilkeää käyttää kaupungilla liikkuessani. Tosin mitään julki-imettämistä en ole koskaan harrastanut, vaan ne pari kertaa mitä kaupassa ollessani olen imettänyt, on se tapahtunut ostoskeskuksen lastenhoitohuoneessa. Mutta aina kaikki kaunis piristää ja varsinkin kauniit rintaliivit saavat olon naisellisemmaksi, vaikka vain itse tietäisi niiden olemassaolon :)

Liivien alla myös ihana Maxomorran
pingviinibody, joka oli pakko saada!

Viimepäivät

Keskiviikkoyönä alkanut flunssa senkun jatkuu. Kurkku on kipeä, varsinkin öisin, ja nenä on ihan umpitukossa. Perjantain sain levätä pomon luvalla kotona, mutta lauantaiksi piti mennä töihin, kun tuuraajaa on vaikea saada. Huomasi kyllä, että oli tavallistakin väsyneempi olo töissä ja illalla kotona. Ja ehkä vähän kiukkuinenkin :). Elokuvaa katsellessa meinasin pariin otteeseen torkahtaakin. Uni tulee kyllä helposti iltaisin, mutta vähän väliä pitää herätä yöllä nenää rassaamaan, eikä uni tietenkään tule sitten samantien, eikä sitä tänä aamunakaan kestänyt kuutta pitempään. Saa nähdä menenkö huomenna aamulla lääkäriin tarkistuttamaan poskiontelot, kun kipua tuntuu hieman silmäkuopissakin ja ylähampaissa. Ihan vielä en jotenkin antibioottikuurille viitsisi alkaa, kun ei tämä nyt niin paha (ehkä) ole, mutta toisaalta jos lääkäri sitä mieltä on, että siitä apua olisi... Mutta lepoa nyt ainakin tarvitsisi!

Pikku-mies masussa tietysti aloittaa potkunyrkkeilytreeninsä aina pitemmän aikaa valveilla pyöriessä, ja sitäkin sitten pitää jäädä kuulostelemaan ja arvuuttelemaan, että mitähän kohtaa sitä nyt monotellaan. Välillä tuntuu, että poitsu on ihan sivuttain masussa kun molempiin kylkiin satelee iskuja/potkuja. Välillä tuntuu, että kyljen alla luikertaa joku pieni, ja pitää äkkiä korjata asentoaan. Toisinaan taas hätkähtää kun potku tulee niin voimakkaana ylä- tai alamahalle. Liikkeiden luonne on muuttunut enemmänkin tuommoiseksi "möyrinäksi" ja varsinaisia potkuja tulee ehkä vähemmän kuin ennen. Se tietysti huolestuttaa, mutta toisaalta eihän sitä tilaa kohta ole enää paljon raajojaan suoristella. Tästä johtuen olen ihan hukassa siitä miten päin kaveri masussa on, toisinaan olen varma että oikein päin, ja hetken päästä taas mietin että jos kuitenkin toistepäin. Jotenkin tuntuisi, että ei se nyt siellä enää vartin välein voisi pyllyn suuntaa vaihdella.

Perheen miehet vielä makoilevat, joten aikaa on tässä itselle (ja nettikaupoille!). Nälkä alkaa kurnimaan, joten ehkä voisin siirtyä puuron keittoon, onpahan ukoille aamupala valmis kun heräävät :) 

Ihanaa ja rauhallista sunnuntaita teille kaikille!

Yhteiskunnan suurin menoerä, kotiäiti

Törmäsin  taas tähän yhteen mielipiteeseen äitiydestä, joka tuntuu olevan varsinainen trendi täällä peräpohjolassa. Mitähän tuohon nyt sanoisi. Muuta kuin että alan olla korviani myöten täynnä tuota samaa toitotusta ja kotiäitien syyllistämistä  ja aliarvostamista. Kaikki lapsettomat, päivääkään oikeita töitä tehneet hyväosaiset kermap**seet huutavat kilpaa miten kotihoidon tuki tai lapsilisät ovat tämän maan suurin ongelma ja kuluerä. Jokaisessa mielipiteessa tuntuu olevan käsitys, että kotona muutaman vuoden lapsensa hoitavat äidit vetävät hirveitä tukia KELAsta ja viettävät päivänsä chillailen ja shoppaillen ostoskeskuksissa muiden samanlaisten sosiaalipummien kanssa. Ihankuin KELAn rahoittamalla kotihoidontuella, siis 327 eurolla, shoppailtaisiin muuta kuin vain välttämättömät ostokset, kuten ruoka? Ja chillailua lasten kanssa ostarilla? Kaikki jotka sitä ovat kokeilleet, tietävät, että lapsen kanssa shoppailu ja chillailu ei sovi samaan lauseeseen. Ei vain yksinkertaisesti.

Selityksiä kaipailen

Voisiko joku minulle ystävällisesti kertoa, miten lapsilisät (100 e/kk) saavat yhteiskunnan huonomman aineiston lisääntymään ja miten niiden poistaminen vähentäisi lasten tekoa? Minulla kun on vähän semmoinen käsitys, että jos tukia ei KELAsta tipu, niin sosiaaliavustuksilla elävät saavat toimeentulonsa kuitenkin sosiaalitoimistosta. Ja vielä suuremman summan kuin mitä KELA ikinä tukien muodossa maksaa. Ja miksi ihmeessä lapsilisien poistamista vaativat vielä juuri ne tahot, jotka laittavat lapsilisänsä korkeakorkoiselle tilille makaamaan, eli eivät siis toisin sanoen tarvitse edes sitä. Miksi nämä samat ihmiset edes hakevat sitä tukea KELAsta, kun eihän sitä hakematta edes makseta. Siinähän se vasta iso säästö tulisikin. 

Tai että miten kotihoidontuen poistaminen säästäisi? Jos äiti hoitaa lapsensa kotona 327 eurolla kuukaudessa 3-vuotiaaksi, sen sijaan että laittaisi lapsensa 9 kuukauden ikäisenä yli 1000 euroa kuukaudessa kunnalle maksavassa hoitopaikassa (taitaa tuo alle 1-vuotiaan hoito maksaa aika paljon enemmänkin). Harva äiti on niin isopalkkaisessa työssä, että niillä kertyvillä verorahoilla maksettaisiin tuo hoitopaikan kustannuksen ja kotihoidontuen erotus. Tämähän tarkoittaisi käytännössä tilannetta, jossa äidin palkka olisi yli 4000 euroa kuukaudessa. Ja sitä, että veron osuus olisi nimenomaan korvamerkitty tähän hoitopaikan kustannukseen.  Nyt joku tietysti älähtää, että äidin palkka olisi tuon vaaditun summan, jos vain olisi pysynyt töissä eikä katkaissut työuraansa lasten tekemiseen. Käsi ylös kenellä isällä, joka ei ole katkaissut työuraansa, on palkka yli tuon summan? Ja kuka ne verot maksaa tulevaisuudessa jos kukaan ei niitä lapsia tee. Ihan mahdoton yhtälö mielestäni. Tee lapsia pelkästään yhteiskunnan avuksi ja hyödyksi, mutta älä tee niitä kuitenkaan yhteiskunnan kustannuksella. 

Ja lapsen edustahan nykyään ei saa edes keskustella. Sanon tähän vain oman mielipiteeni asiasta pohjautuen omaan kokemukseeni. Alle 2,5-vuotias ei tarvitse muuta virikettä kuin rakastavan kodin. Ja sen virikkeen mitä kotikonstein pystytään tarjoamaan. Tottakai yksilöllisiä eroja lasten kohdalla on, ja siitä en voi sanoa mitään yhden lapsen kokemuksen perusteella. Mutta oma lapseni meni 2,5-vuotiaana päiväkotiin, josta ensimmäinen puoli vuotta meni totutellessa ja ujostellessa. Ja taas nyt yli 4-vuotiaana päiväkotipäivät ovat todella odotettuja ja lapsi tykkään suunnattomasti kun pääsee leikkimään kavereidensa kanssa. Kotihoidossa olevilla lapsilla sisarukset varmaan korvaavat osan sosiaalisista tarpeista, mutta näin (vielä) yksilapsisen perheen kokemuksella päiväkotikaverit ovat todella tärkeitä.

Tuet pois vain

... ja perheverotus tilalle keski-euroopan mallin mukaan. Jos se sana "tuki" on se mikä eniten närästää, niin tällähän siitä päästäisiin. Perheverotuksella useimmat perheet saisivat huomattavasti enemmän tukea yhteiskunnalta verotuksen helpotusten muodossa kuin mitä KELAn maksama tuki. Kukahan tätä asiaa alkaisi ajaa, ja mahtaisikohan mennä läpi. Tuskinpa. 

Ja vielä viesti hyväosaisille kaikenlaisten tukien poiston puolesta puhujille. Menkää töihin, siis ihan oikeisiin töihin. Siis semmoiseen missä pitää tehdä jotain oikeasti vaikka koko kehollaan. Ja laittakaa lapsennekin töihin ulkopuoliselle, jotta oppivat mitä tulevaisuudessa työläisluokalta vaativat. Työmoraali opitaan kotoa ja töissä opitaan elämää, oikeasti. 

Terveisin, 
12-vuotiaasta asti työskennellyt ex- ja tuleva kotiäiti, ja sen myös ansainnut Helmiina

Vauvauni

Näin viimeyönä ensimmäisen varsinaisen vauvaunen sitten raskautumiseni jälkeen. Unessa heräilimme normaalisti pienen perheemme voimin rauhalliseen viikonloppuaamuun. Kunnes yhtäkkiä tajusin, että minähän en ollut imettänyt yöllä vauvaamme ollenkaan! Kauhealla hädällä ja paniikilla ryntäsin vauvansängyn viereen samalla soimaten itseäni ja ihmetellen, miten ihmeessä olen voinut unohtaa imettää vauvan yöllä?! Vauva makasi sängyssä samassa asennossa kuin esikoinenkin ensimmäisissä nukkumiskuvissa, jotka on otettu sairaalassa muutaman tunnin ikäsenä. Ja samanlaisessa mintunvihreässä potkupuvussa. Nostin vauvan syliini, ja suureksi helpotukseksi vauva reagoi nostamiseen haukoitellen raukeasti. Ilmeisesti tässä vaiheessa helpotus purkautui unen näkemisen läpi ja heräsin säpsähtäen. Sen jälkeen en sitten kunnolla enää nukkunutkaan, kun huomasin kurkun olevan kipeä ja nenän tukossa. Perjantaiset nuhanenä-vieraat ilmeisesti toivat tuliaisia.

Tätä päivää onkin siivittänyt ajatus vauvasta ja siitä, että kohta tämä on todellisuuttta. Toivottavasti ei sentään imettämisen unohtaminen (ei liene edes mahdollista), vaan ylipäänsä se, että siellä vauvansängyssä on pieni ihminen. Pikkuinen käärö hellittäväksi ja nuuskuteltavaksi. Ihana aika elämässä taas tulossa <3

Viimeinen kolmannes (ko?)

Tähän pikkutipuseen törmäsimme lentokentällä.
Kovin oli kesy tapaus ja lieneekin asustellut
kentällä pitemmän aikaa!

Kävimme tänään saattelemassa vanhempani ja siskoni lentokentällä matkalle etelän lämpöön. Siinä samalla mietiskelin miten mukavaa olisi lähteä mukaan, niinkuin hyvin useana syksynä olemme tehneet. Heippoja jättäessämme tajusin, että minähän olen ylittänyt jo "turvallisen" lentämisen rajat, eli eihän minua enää edes huolittaisi lentokoneeseen ilman lääkärintodistusta. Raja  menee siis rv 28:ssa, jonka minä tänään saavutin! Uskomatonta, siis viimeinen kolmannes? Ilmeisesti jonkun verran tuossa on vaihtelua, mikä käsitetään viimeiseksi kolmannekseksi, mutta ei siitä ainakaan kovin paljoa enää puutu. Raskautta on takana jo puoli vuotta, ja sille se kyllä tuntuukin. Ja taas tavallaan ei. Toisaalta on ihanaa olla olla raskaana, kun ei tästä niin monesti ole saanut nauttia. Ja taas toisaalta on vielä hirmuisen pitkä aika siihen, että saa nyytin syliin. Uskon kyllä, että aika alkaa mennä huomattavasti nopeammin kunhan vain äitiysloma alkaa 8 viikon päästä, kun ei tarvitse enää kärvistellä töissä. Tänäänkin, vapaapäivänä, on energiaa riittänyt touhuta vaikka mitä leipomisesta shoppailuun ja päivä hujahti ohi ennenkuin tajusinkaan. Ja tämä kaikki ilman minkäänlaista jalkapohja- tai nivuskipua. Lisäksi perinteinen viikottainen elokuvailtamme venähti vähän pitkäksi, joten esikoinenkin on menossa unille vasta nyt. Tosi kiva päivä siis takana kaikenkaikkiaan!

Muuten, törmäsin artikkeliin jossa yhdistettiin keskenmenoriski selällään tai oikealla kyljellä nukkumiseen. Hassua sinänsä, sillä viime yönä juuri mietin, miksi on mukavampaa nukkua vasemmalla kuin oikealla kyljellä. Löytyihän sille selityskin, ja pitää vain ihmetellä miten ihmeellinen ihmiskeho on ja miten sitä vaistomaisesti tekee niinkuin on parasta. Tosin lähteenä tuossa artikkelissa on "Daily Mail", joten ei tuo tutkimus liene ihan niistä tieteellisimmistä. Ehkä sitä ei aivan absoluuttisena totuutena kannata pitää, mutta mitäpä sitä raskaana oleva nainen ei tekisi vauvansa hyvinvoinnin takaamiseksi. Eli jos herään selältäni niinkuin aika usein, käännyn välittömästi vasemmalle kyljelleni!

Kyseinen artikkeli löytyy Suomeksi täältä! 

VÄ-SYT-TÄÄ!

Varoitus! Seuraava sisältää pelkkää valitusta...

Eilinen ja tämä päivä on mennyt töissä tuskaillessa puolikoomassa. Jalkapohjat alkavat puolessa välissä päivää tuntua sille, ettei niille enää kestäisi yhtään painoa laskea. Jokainen askel sattuu. Seisominen tuntuu selässä kun lihakset tuntuvat kiristelevän viimeisiään. Käveleminen sattuu nivusiin, varsinkin jos yhtään meinaa etanaa nopeammin tallustella. Ja tänään piti ensimmäistä kertaa oikein kumartua kun nivuseen alkoi pistää niin kovasti kesken kävelyn. Ilmeisesti nämä ovat niitä liitoskipuja. Ja kaikenhuipuksi töistä päästyäni unohdin minne olen parkkeerannut autoni ja kävelin eri parkkipaikalle kuin missä autoni oli. Ilmeeni oli varmaan ihan näkemisen arvoinen kun tajusin, että takaisin on vain pakko vaappua ja jalkapohjat huutavat armoa. Puhumattakaan siitä nivusesta.

Kotiin päästyä ainoa toive oli päästä vaakatasoon, mutte ehei... Ruokaa vaan oli alettava väsäämään esikoiselle ja itsellekin. Lisätään vielä tähän kaikkeen ne minun surullisen ihanat pätkittäiset yöunet niin olen lähes valmis murhaamaan jonkun! Viime viikolla sairauslomalla ollessani olin täynnä intoa ja jaksoin touhutakin vaikka mitä, mutta työpäivän jälkeen on olo kuin kaikkensa antaneella. Ei sitten mitään jäljellä. Jos jaksan edes seuraavaan neuvolaan asti käydä töissä niin hyvä on. Mutta mihinkään extreme-suoritukseen en aio pyrkiä.

Nyt kello puoli yhdeksän olen kyllä ihan valmista kamaa unille. Ja sinne nyt lähden. Ehkä tämä valitusvirsi hieman kevensi oloani. Hyvää yötä kaikille! 

Neuvola numero 3

Neuvola numero kolme on nyt takana. Käynti sisälsi lähinnä yleistä jorinaa ja ohjeistusta liikelaskennasta. Eli rv 30 alkaen liikkeiden tulee tuntua päivittäin ja vähintään 10 liikettä tunnissa, ja jos ei, niin yhteys äitipoliin. Tällä hetkellä nuo liikkeet tuntuvat kyllä todella kiitettävästi ja paljon useammin kuin tuo vaatimus. 

Painoa oli tullut lisää TAAS 2 kg, eli sen puoli kiloa viikossa. Tuo nousu olisi jotenkin helpommin hyväksyttävissä jos olisin heittänyt kontrollin täysin ja mässäilisin rajoituksetta. Mutta kun koen syöväni vai sen minkä tarvitsen, niin ärsyttäähän se. Paljoa vähempää en voi syödä ilman että näkisin nälkää. Herkkuja en edelleenkään syö joka päivä, lähinnä keskittyy viikonloppuihin kun perheen kanssa vietetään perinteistä "mättöpäivää". Tämä siis esikoisen antama nimitys lauantai-illan elokuvasessiolle, missä syödään karkkia ja sipsejä. Mutta tullut mikä tullut, en sitä poiskaan ala ottamaan, eikä tätikään alkanut minua torumaan :)

Verenpaineet huitelivat tutuilla lukemilla (normaalin yläkantissa niinkuin aina) ja pissa oli puhdas. Tällä kertaa oma tuttu neuvolatätini mittasi myös sf-mitan joka oli just eikä melkein keskikäyrällä, eli 23,5 cm. Eli olettaa voisi että kasvu on normaalia. Sykkeet olivat 140+, jonka muistan olleen aika peruslukema myös esikoisesta.

Lopuksi keskustelimme taas mieltäni vaivaavasta synnytyksestä ja siitä tosiasiasta, että lapsi taitaa edelleen olla perätilassa. Ja tietysti näillä viikoilla saa ollakin. Eihän sille tosiaan mitään voi tehdä ennen sitä synnytystapa-arviota rv 36, mutta kun tuntuu että sinne on vielä NIIN ikuisuus. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin epätietoisuus jostain asiasta.

Vauvauutisia

Vauvauutisia 

Hassua, sain tämän viikonlopun aikana kahdet eri vauvauutiset. Eilen törmäsin entiseen työkaveriini. Aikaisimmin pidimme melko tiiviistii yhteyttä, ja esikoisemmekin ovat samanikäiset. Työpaikan ja asuinpaikan vaihdoksen myötä yhteydenpito on vähän jäänyt, joten viimeisimpiä uutisia häneltä en ollut kuullut. Hän on siis viimeisillään raskaana ja laskettuaika on tämän kuun lopussa. Toisen vauvauutisen kuulin tänään, työkaveriltani! Hän on ensimmäisen kolmanneksen ylittänyt ja todella innoissaan tulevasta. Hänen laskuettu aikansa taas menee huhtikuun loppuun. Tietysti onnittelin molempia, niinkuin pitääkin, ja niinkuin olen aikaisemminkin tehnyt, vaikka sydämeni olisi huutanut elämän vääryydestä ja olen tuntenut kateuden valtaavan koko sisimpäni. Mutta tällä kertaa kaikki oli toisin. Ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin, että pystyin onnittelemaan aidosti ja oikeasti, ilman kateuden pistoa, edes pienintä. Huomasin, että olen oikeasti iloinen heidän puolestaan, ja toivon että kaikki heidän kohdallaan menisi hyvin. Onko tämä eheytymistä kohdallani? Tällä tavoinko toiset ihmiset tuntevat tuttujensa raskausuutisista kuultuaan? Onko minusta tulossa NORMAALI?

Viimeksi muuten meitä oli kolme yhtäaikaa raskaana työpaikassamme. Tässä välissä kukaan ei ole ehtinyt tekemään lasta, joten päädyimmekin arpomaan onko tulossa vielä kolmas uutinen lähiaikoina. Niinhän sitä sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta :)

Vohvelikakku

Meillä nautitaan tänään iskän pyynnöstä kakun sijaan vohveleita. Okei, hieman huijasin, sillä halusin kuitenkin tehdä hieman juhlavamman jälkkärin kuin pelkät vohvelit. Kasasin siis vohveleista vohvelikakun. Väliin laitoin omatekoista omppuhilloa sekä rommi-rusinarahka-vispikerma-sekoituksen. Päälle raastoin vähän suklaata ja koristelin karkeista "ISI" kakun pinnalle. Päivän ateriaksi nautittu Burgundinpata onkin jo sulanut sopivasti, että pääsemmekin nyt kakun kimppuun!

Onnellista isänpäivää kaikille oleville ja tuleville iseille! 

Neuloosi

Aina välillä, lähinnä talvisin, kärsin neuloosista. Viime talvena neuloin yhteen putkeen parissa viikossa kolmet parit kirjoneulelapasia. Ja sitä ennen kolmet parit sukkia. Hattuja tein toissa jouluksi lahjaksi sisarilleni ja veljen tyttöystävälle. Siis kun jostain ohjeesta innostun, niin niitähän sitten pitää tehdä vähintään kolmin kappalein. Ja sitten se innostus yleensä lopahtaakin, ja varsinkin viimeistään keväällä kun ensimmäiset auringonsäteet alkavat kutitella nenän päätä. 

Ja lankoja, niitähän riittää. On se kumma, että aina kun löytää jonkun ihanan langan, pitää se melkein ostaa vaikka ei olisi edes mitään mielikuvaa mitä siitä haluttaisi tehdä. Eli varastosta löytyy pari kerää sorttiaan vaikka millaista ja väristä lankaa, joista pitäisi keksiä jotain neulottavaa. Muttakun jonkun kivan ohjeen löytää, niin olevinaan ei pysty hyödyntämään omaa varastoaan, vaan on rynnättävä ostamaan juuri se lankakerä, kun se "ohjeessakin näytti niin kivalle".

Ohje näihin löytyy Garnstudion sivuilta.

Neuloosin varjopuolena kärsin myös kyvyttömyydestä päätellä irtonaisia langanpäitä töistäni. Tänä iltana otin urakakseni päätellä muutaman niistä, ja sainkin pääteltyä parit sukat ja hatun käyttökuntoon. Yhdet näistä on taas sarjassamme "tein kolmet kun tykkäsin", ja ne onkin eräät lempisukistani, tai siis malleista. Kotisukiksi aivan loistavat lyhyine varsineen, ja kivan näköisetkin!

Tämän syksyisestä neuloosista ei ole kyllä vielä kuin esioireita, siis tämä kun kaivoin langat ja keskeneräiset työt esiin. Hieman olen alkanut lämmetä Garnstudiosta löytyvälle vauvan pipo -ohjeelle, ja luulen että teenkin sen Novitan Woolista ja Bambinosta. Ja haluaisin tehdä nimenomaan ruskean, eikä kumpaakaan löydy kotoa kyseisessä värissä. Eli lankakauppaan, mars! 

Päivitys: Hiippahattu valmistui 13.11.

Ihana suloinen hiippahattu
lisätty to-do-listalle!

Sairauslomalainen tonkii äitiyspakkausta

Selkä

Tuo viheliäinen selkä senkun vain kiukuttelee. Olen ollut nyt sairauslomalla viikon ja vielä jatkan tämän viikon loppuun. Onneksi se alkaa pikkuhiljaa tuntumaan paremmalta, ja antaa jopa liikkua ja kääntää kylkeä nukkuessani! Siis selkeästi voitonpuolella :) Ja tottakai kaiken huipuksi mahakin alkoi oikutella. Istupa siinä sitten vessanpytyllä selkävaivaisena ja.. noh eipä siitä sen enempää :D

Äitiyspakkaus

Äitiyspakkaus tuli viime viikolla. Oltiin esikoisen kanssa molemmat varmastin yhtä innoissamme paketista, ja tongimme kärsimättömänä paketin sisältöä läpi. Hassua miten tuo meidän tuleva isovelikin on niin innoissaan vauvasta. Ja vauvanvaatteista. Kilpaa ihasteltiin ihania pikkuvaatteita, joita paketista paljastui. Paljonhan siellä vaatetta kyllä on, ja varmasti suurinosa saa käyttöäkin. Ehkä nuo potkarit ei ole niin mieleen, mutta taisin minä niitä esikoisellakin parisen kertaa käyttää. Talvihaalari on taasen mielestäni todella ihana kuosinen, harmaanakin. Olisimme saaneet myös edellisen vuoden ihanan vaalean violetin haalarin kaveriltani, mutta päätin jättää väliin, kun ei tuo vauva taida noita haalareita puhki kuluttaa :) Kestovaipat tuskin saavat käyttöä, kun en minä edes käsitä miten niitä pitäisi käyttää. Mukana tuli joku kuorivaippa (?) ja lisäimu (neliönmallinen ?) joka pitäisi laittaa sinne vaipan sisään, täh? Taittelemalla kolminkerroin vai? :) Niin, ja sitäpaitsi esikoinen kakkasi vauva-aikana 6-7 kertaa päivässä, joten ei tämä laiska äiti kyllä jaksa semmoisia määriä vaippoja olla pesemässä. Liian mukavuudenhaluistako? Kyllä! Hattua nostan niille, jotka jaksavat kaiken tuon vaivan nähdä!

Muscovadopullat

Pitkästä aikaa teki mieli pullia. Ja kun kaapissa oli puolikas paketillinen muscovadosokeria kovettuneena, niin siitä sainkin idean laittaa sen "sulatettuna" pullan väliin. 

                                     Muscovadopullat

Iik rusinoita pullassa!!
Tykkään <3

1/2 litran pullataikina 

Täyte:

250 g muscovadosokeria

100 g voita

1 rkl piparkakkumaustetta (valinnainen)

mantelirouhetta

Sekoita ainekset vain keskenään sekaisin. Mikäli sokerisi on kovattunut, voi sen "sulattaa" mikrossa 30 sek pienen vesitilkan kera. Tällä käsittelyllä sokeri sulaa, mutta kovettuu vielä hieman kun antaa seistä jonkun aikaan. Sitten vain sekaisin voin ja mausteen kanssa.

Alusta ja kaulitse taikina levyksi (itse teen kahdessa erässä). Levitä täyte levyn päälle, ripottele mantelirouhe myös väliin. Rullaa levyksi ja leikkaa noin 2-3 cm paksuja kiekkoja. Anna kohota pellin päällä ainakin 20 min. Voitele pullat munalla ja ripottele päälle reasokeria. Paista 200-225 °C noin 12 min. 

Sen verran maistuvia pullia olivat, että piti ihan kolme kappaletta maistella. Samaten perheen miehet taisivat vetää samanmoisen satsin :) 

Huomenna on onneksi vielä vapaapäivä. Hieman selkä vielä kiukuttelee, mutta pakko oli jotain tekemistä keksiä kun on vain "ollut" pari viimoista päivää. Ja ilmakin on mitä on. Vesisadetta taukoamatta ja kaupan päälle vielä niin sankka sumu, että juuri ja juuri erottaa naapuritalon. Ei siis mitään mieltä ylentävää katseltavaa. Taidankin vetäistä verhot kiinni ja viritellä kynttilöitä palamaan, jotta hieman edes piristyisi. En kyllä tiedä tohtiiko enää yhtään pullaa syödä...

Auts ja auts

Halloweenin kunniaksi joku myöhäinen noita kävi ampumassa nuolella selkääni :( Olin esikoiselle auttamassa ulkovaatteita päälle kumarassa, ja ylösnoustessa tunsin kamalan vihlaisun selässäni. Ja nyt ristiselkä on niin ihanan kipeä ja säteilee perskannikkaan asti. Ilmeisesti siis iskias-tyyppistä kipua. Jalka kyllä toimii, mutta kävely on vähän toispuolesta. Onneksi sain työterveyslääkärille ajan heti aamusta ja häneltä sain sitten määräyksellä loppuviikon lepoa. Ja mitään Panadolia vahvempaahan ei nyt sitten oikein voi ottaa, niin näillä mennään. Onneksi sentään sängyllä makaaminen ei juurikaan satu! Sivuosumana taisi noidan ryökäle ampua vielä päähänikin, kun samassa rytäkässä sekin kipeytyi. Taidanpa tästä hipsiä peiton alle kirja kainalossa. Ei haittaa vaikka unikin tulisi <3!