sunnuntai 25. elokuuta 2013

Gluteeniton pizzataikina

Huppista heijaa, taas tulee ruokaohjetta. Mutta kun löytyy hyvä ohje, niin se on pakko kirjoittaa jemmaan ettei vaan pääse häviämään! Tämäkin tuli tehtyä ihan suunnittelematta etukäteen, esikoisen alkaessa kärttää pizzaa näin sunnuntaiaamun kunniaksi. Täytteet on mitä kaapista löytyi, mutta ihan syötävää tuosta kuitenkin tuli :) 

Ja tämä on siis ylivoimaisesti paras luontaisesti gluteeniton pizzataikina mihin olen törmännyt. Pohjasta tuli kuin "aito", ei yhtään liian kostea tai pehmeä. Voisin syödä vaikka pelkkää pohjaa leivän tuskassani :)

Uuniin menossa

Gluteeniton pizzapohja


3,75 dl jauhoja (suhteessa jauho:tärkkelys 4:1)
1 rkl sokeria
1 rkl leivinjauhe (käytin soodaa)
3/4 tl suola
1 tl ksantaania
1 1/2 tl kuivahiivaa (noin puoli pussia)
2 1/2 dl vettä
2 rkl öljyä


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä kuumemmaksi ja sekoita jauhojen kanssa hyvin sekaisin. Lisää öljy. Levitä öljytylle uunipannulle kostein käsin ja anna levätä n. 15 min. Paista pelkkää pohjaa 225 asteessa 10 min, ota uunista pois ja laita täytteet. Laita takaisin uuniin vielä 10-15 minuutiksi.

Pohjan jauhoina käytin hirssiä ja tapiokatärkkelystä. Täytteeksi omaan pizzaani heittelin savulohta, sipulia, 1 rkl tomaattikastiketta (en uskaltanut laittaa enempää), tuoretofua raasteena ja kesäkurpitsaraastetta. Hieman tuli kuivan oloinen, kun kastiketta oli niin vähän. Ehkä seuraavaksi kerraksi osaan jemmata jotain sopivampaa, kävisihän siihen ihan hyvin vaikka sokeroimaton omenasosekin tai jopa pesto (siis meille sopivista ruoka-aineista, muuthan voi heitellä mitä vaan!).

2 kommenttia:

  1. Namss.. Kuulostaa ja näyttää hyvältä :) Ja minäkin täällä taas :)

    Mulla on muuten omatekoinen haaste tuolla blogissa liittyen hankintoihin.
    Sinulla oli kyseessä jo toinen, mut silti lista vois olla kiva tehdä - etenkin, jos ihmeitä sattuis meille enemmänkin eikä enää muistettais mitä sitä tarvitsee ja mitä ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen yllättäen huomannut, että bloggauksellekin yhtäkkiä löytyy aikaa! Jotta tervetuloa mestoille! :)

      Haha, totta! Ainakin tällä meidän lapsentekotahdilla ehtii helposti unohtamaan kaikki tälläset käytännön asiat :D Ja onhan tuo kyllä niin lapsikohtaistakin, mitä kokee tarvitsevansa. Pitää mietiskellä tarkemmin tätä hommaa :)

      Poista