sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kirppislöytöjä

Sunnuntaina järjestettiin paikkakunnallamme lastentarvikekirppis. Kirppis oli kiva, sillä siellä oli kaikki vaatteet järjestetty koottain omille pöydilleen ja vielä poika/tyttöpuoliskoilleen. Lisäksi sukille, hatuille, yöpuvuille tms. oli omat koon mukaiset pöytänsä. Lelut, harrastusvälineet, kirjat ja sen semmoiset olivat myös omissa osioissaan. Myyjät olivat siis yksityisiä, mutta maksu tapahtui kuitenkin yhteen kassaan keskitetysti. Minusta tämä kirppistyyli toimi todella hyvin, sillä ostajat osasivat mennä suoraan siihen pöytään mitä tahtoivat ilman tuntikausien penkomista. Kirppistapahtuma näytti olevan muidenkin suosiossa, sillä olin paikalla 7 min avaamisen jälkeen ja tupa oli viimeistä metriä täynnä pöytiä penkovia ihmisiä. Niin, oli sinne siis joku mieskin eksynyt :D Tällainen kirppis kannattaisi järjestää muillakin paikkakunnilla, sillä paikalla varmasti eksyy sellaisiakin joita ei kirppiksien penkominen muuten innosta!


KappAhlin farkut, L&B velourhousut, Blingon ihanat tähtipökät, kaikki alle 2 e
Me&I housut 6 e, Katvig housut 1 e
Ylimpänä Sture&Lisa body 1,8 e, vähän nafti, mutta oli vaan niiiiiiin ihana :D
Lindexin pilvipaita meillä on koossa 68 cm, jota olen tunkenut päälle vaikka se on ihan liian pieni jo.
 Nyt saatiin uusi 80 cm 0,8e.
Me&I tunika luultavasti naapuriin 1 e
Zara Kids 118 cm kesäinen paita 1,80 e.
Taas tultiin siihen havaintoon ettei tämän kokoisille löydä kirppareilta oikein mitään :/


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lusikoija itse

Tätäkin on ihan pakko hehkuttaa: meidän perheessa jokainen syö ihan itse! Siis pieninkin, herra Elias 1v 1 kk. Eikä meillä kukaan syö sormin, vaan kaikki vedetään suuhun (plus naamaan, rinnuksille, pöydälle, tuolille, lattialle…) ihan oikeilla ruokailuvälineillä. 

Pari viikkoa sitten alkoi syömiset takkuamaan, kunnes pölhö äiti tajusi tumpata lusikan pojan käteen. Ja siitä asti ne kaksi ovat olleet erottamattomat ruokapöydässä! Poju vetelee soseet suuhunsa lusikalla hyvin rivakkaa tahtia, eikä aina äiti edes ehdi viereen syömään omaa ruokaansa kun on saanut sen lämmitettyä itselleen. Ja tämähän tietysti tarkoittaa sitä, että äiti saa juoda rauhassa aamukahvit (noh, niin rauhassa kun kaksilapsisen perheen äiti nyt voi…) ja lukaista aamun uutiset. Tai  ylipäänsä syödä oman ruokansa lämpimänä samaan aikaan kun muutkin. Eilinen päivä oli lisäksi vielä ensimmäinen, kun Elias ei edes suostunut siihen että häntä olisi syötetty yhtään. Onko minusta siis tulossa tarpeeton, yhyyyh?! :D 

Meillähän ei ole oikeastaan varsinaisesti sormiruokailtu vauvana (hassua sanoa näin, mun vauvahan Elias vieläkin on <3), koska kädessä pysyviä ruokia on Eliaksella todella vähän allergioiden takia. Sopivia sormipaloja ovat oikeastaan vain hedelmät, kurkku ja leipä jota olen silloin tällöin tehnyt (osa syynsä tähän on äidin mielikuvituksen puutteellakin, ja sillä että palaset eivät eksy suuhun, vaan ne heitellään lattialle ja tilsitään pöytään). Joten tältä, alusta asti syötetty lusikalla, pohjalta Eliaksen kyky lusikoida ruokansa itse tässä iässä on mielestäni erityisen hienoa ja taitavaa. Ehkä siinä on osansa äidin luontaisella ylpeydellä lapsestaan, mutta silti häpeilemättä ylistän taitavaa taaperoamme :) 

Koska en löytänyt sopivaa aiheeseen sopivaa kuvaa, niin tässä teille (huonolaatuinen)kuva Eliaksen parhaasta kaverista <3

Kummalla on isompi? ;)


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri pienelle ihmeelle!

Tänään se tapahtui. Pieni ihme otti ihka ensimmäiset askeleensa ilman tukea! Ja niinkin hienossa ympäristössä kun oman kodin vessassa, samalla kun äiti toimitti.. ööh, askareitaan. Kameraa en siis siihen hätään (heh!) saanut millään kahmittua käteeni, mutta olen silti iloinen, että pystyin niitä kuitenkin todistamaan. Askeleet olivat hyvin pienet, eivätkä siis olleet kuin kaksi hyvin lyhyttä askelta eteenpäin, mutta silti ne olivat kuitenkin pienen ihmeen ensimmäinen iso harppaus pystyssä kulkevaan maailmaan!

Ilman tukea meillä on kävelty jo todella pitkään. Siis ainakin pari kuukautta, ja hyvin tukevasti. Eliaksella on käytössään Eemelin vanha selkänojallinen Nalle Puh -potkuauto, ja sen avulla pieni ihmisen alku on kävellyt jo todella reippaasti paikasta toiseen. Samaten kaikkea mikä yhtään liikkuu, kuten tuoleja tai sitä ihan oikeaa kävelykärryä, on työnnelty eteenpäin tukena kävelylle käyttäen. Olen ajatellut, että kyse on vain uskalluksen puutteesta. Olen ollut ihan varma, että kunhan Elias vain hoksaa siirtää sitä jalkaansa eteenpäin, niin kävely onnistuu. Ja onnistuihan se. Askeleet olivat varmat, eivät yhtään huterat tai hapuilevat, ja niin armottoman suloiset. Sydänhän tässä sulaa ja kyynel pyrkii silmäkulmaan. Meidän pieni mies, kävelijä <3



Näillä kävellään jo!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Söpö lohikäärmepipo

Pipofriikin pitää saada paitsii ostaa, myös tehdä pipoja! Viime vuonna johonkin aikaan bongasin kaupassa tämän pipokirjan, ja pakkohan se oli ostaa… :) 






Ensimmäisenä innostuin neulomaan kirjasta lohikäärmepipon, jonka tein ensin pienemmälle pojalle. Jostain syystä piposta tuli kuitenkin TÄYSIN epämuodostunut: liian lyhyt päältä ja pääaukoltaan. Langan piti kuitenkin olla hyvin lähellä mallissa käytettyä, joten mysteeriksi jää mikä meni vikaan. Tästä en kuitenkaan lannistunut (ja kun esikoinen kärtti tekemään hänellekin), päätin yrittää uudemman kerran vähän enemmän soveltaen, nyt kun tiesin mille pipon PITÄISI näyttää ja mitä kannattaa ottaa huomioon neuloessa. En siis noudattanut annettuja kerrosmääriä ollenkaan vaan neuloin pipon metrimittaa käyttäen ja verraten mittoja mallin päähän.


Tällä kertaa piposta tulikin juuri sitä mitä haettiin, ja olen hyvin tyytyväinen söpöön pipoon. Ehkä tämä pipo ei kuitenkaan ole ihan juuri mitä lähes 6-vuotias poika haluaa pitää päässään, mutta kyllä sitä silti on käytetty näillä leudoilla keleillä. Kovin paksuhan tuo pipo ei ole, ja varmasti tuulee läpi jos ei kypärämyssyä alle laita.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Esittelyssä: Äiti

Vastaaja: Eemeli 5 v

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
- Olet rakas

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
- Kun tuo synttärilahjan

3. Mikä tekee surulliseksi?
- No jos kiusaa

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
- Pelleilemällä

5. Millainen äitisi oli lapsena?
- Emmä muista, varmaan semmonen pieni, ei semmonen iso myrjäkkä!

6. Kuinka vanha äitisi on?
- 10 vuotta (no se on kyllä paljon se! :D)

7. Kuinka pitkä äitisi on?
- 7 metriä

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
- Apteekin hommat (yeah right!)

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
- Hoitaa Eliasta, tiskaa ja tekee ruokaa mulle

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- Siksi kun se on kaikista rakkain ja uutisissa esitetään että se on onnellinen (voi rakas <3!)

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
- Tekemään ruokaa, mulle just parasta!

12. Missä äitisi ei ole hyvä lainkaan?
- Ei osaa laittaa lakanaa sänkyyn (hmm? Onhan se varmaan ollut joskus vähän rypyssä :D)

13. mitä äitisi tekee työkseen?
- Apteekissa tarjoo sairaille ihmisille lääkkeitä

14. Mikä on äitisi lempiruoka?
- Riisiä ja terveellistä salaattia

15. Mikä satuhahmo äitisi olisi?
- Akun Ankan äiti

16. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
- Pelataan välillä, möllötetään välillä ja katotaan yhdessä tietokonetta

17. Mitä on samaa sinussa ja äidissäsi?
- Meillä on sama ihonväri

18. Mitä eroa meissä on?
- Me leikitään omilla leluilla ja sitten äiti on tyttö ja mä olen poika

19. Mistä tiedät että äitisi rakastaa sinua?
- No kun mä olen rakas poika!

20. Mikä on äitisi lempipaikka?
- Koti

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

DIY: Hatuttaa!

Ottaa päähän! Mun ihana Me&I perhospipo on kadonnut! Hävinnyt! Ei löydy mistään!! Aargh! Ja just kun sille olisi ollut näillä keleillä käyttöä. Ei oikein viitsisi tupsu-villa-pipossakaan enää tuolla takatalvisessa, mutta kuitenkin todella keväisessä ulkoilmassa painella menemään. Etsiskelin sopivaa kivaa pipoa kirppareilta ja kaupoista, mutta ei nyt oikein sopivaa osunut kohdalle, kunnes henkkamaukan kassalla minulle iski äkillinen tuunausvälähdys! Lähellä kassaa oli alessa mustia (miesten) trikoopipoja, ja kassalla hiuksiin tarkoitettuja rusetteja. Laskin hyvin nopeasti yhteen pipo + rusetti = nätti pipo ja kaappasin molemmat ostoksiini! Kotona irrotin rusetista metallisen klipsin, ja länttäsin rusetin hakaneulalla pipoon kiinni. Mies kyllä katseli touhuani huvittuneena ja lopulta tuumasikin "et sitten viitsi ommella sitä siihen?", mutta selostin laiskana jotain irrotettavuuden ja siirrettävyyden kätevyydestä (oikea syy oli kyllä etten viitsinyt ommella, niin hyvin se mut tuntee, mutta mitään en myönnä :D ) Ja lopputulos oli mun mielestä todella kelpo 5,95 euron pipoksi! Kelpaa ainakin mulle!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Haaste: Päivä… tai oikeastaan viikko!



Huppista! Äskenhän oli vasta maanantai, mitenkäs se tänään on jo perjantai? Jos olisin säännöllisesti töissä, niin tuskin tämmöistä viikon hurahtamista tapahtuisi, vaan perjantaita pitäisi odottaa pitkään ja hartaasti. Tässä hieman pääpiirteitä meidän päivistä. Kuviakin olen lähes tyystin unohtanut ottaa!

Maanantai


Muskarissa, ruokakaupassa, angstaamista sisustuksesta (surffailua netissä sisustussivuilla :P)
Yhdistetty muskari/kauppareissu

Kanaa ja riisiä
Tiistai

Käynti Eemelin puheterapiassa, asunnon järjestyksen vaihtamista, siemenet multaan



Mies ja kaukosäädin = oh joy
Kevätkylvöt
Keskiviikko

Vaatekaapin perusteellinen siivous, äkillinen tarve uusille säilytysratkaisuille (= kauppaan), kalustemaalin ostaminen, hoitopöydän purkaminen ja maalausta

Minä Itse
Tuunailua
Jokaisen äidin Kun-Ei-Muuta-Keksi -ruoka
Torstai

Aamulenkki, shoppailua kauppakeskuksessa, verikokeissa, illalla äiti-lapsi tapaaminen leikkikentällä (= uni tuli illalla hyvin nopeasti)

Uni tuli väkisin kävelyllä
Ruoka mäkkäristä, esittelyssä lelu, kuva parkkipaikalta
kun muistin että piti kuvatakin :D
Perjantai

Aamulenkki, täytekakun täyttäminen ja koristelu


Leipomista merkkipäivään
Ihana ilma!

Ei tainnut ihan mennä haasteen sääntöjen mukaan, mutta tässä minun versioni. Eteenpäin laitan ihan kiusallani (no en sentään :D ), saa osallistua haluamallaan tavalla, tai olla osallistumatta :) Haaste kokonaisuudessaan löytyy siis edellisestä postauksesta!

tiistai 11. maaliskuuta 2014

(Ajallisesti) Haastava haaste

Sain tämän haasteen Annimarilta, hirrrrmuisen iso kiitos siis tästä :D Hommaa tässä riittäisi siis pariksi viikoksi, mutta eiköhän muutama päivä riitä antamaan jo hyvän kuvan päivistämme!

Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi viidentoista päivän ajalta. Sinun tulee ottaa päivittäin kuva seuraavista aiheista:

AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄN KUVA.
+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset.

Haaste alkaa seuraavana päivänä, joten tänään joudut vastaamaan rehellisesti kahteenkymmeneen kysymykseen.


1. Mikä on sinun horoskooppi merkkisi?

Härkä

2. Osaatko valehdella?

En ainakaan kovin uskottavasti. Enkä ainakaan osaa kehua aiheetta (aikuisia) :D

3. Pidätkö itseäsi luotettavana?

Tietysti!

4. Miksi aloitit bloggaamisen?

Halusin tallentaa raskausaikani muistoksi, koska ensimmäisestä raskaudesta en muistanut yhtään mitään, ja tiesin ettei tule kirjoiteltua mitään vain pelkästään itseäni varten.

5. Oletko onnellinen?

Tällä hetkellä asiat eivät voisi olla paljon paremmin, eli KYLLÄ!

6. Kadutko jotain asiaa erittäin paljon?

Ei ole mitään semmoista asiaa, mihin itse voisin vaikuttaa, ja jota katuisin kovasti.

7. Raha vai rakkaus?
8. Onni vai terveys?
Vastaako näihin joku oikeasti eri tavalla? :D
9. Olet yksin, sinulla on kylmä. Otat puhelimen käteesi, kelle soittaisit sillä hetkellä?

Sille tyypille, jonka takia olen siellä kylmässä yksin palelemassa...

10. Mikä on sinun hurjin unelmasi?
5 lasta - LOL 

11. Etsi netistä tämän päivän ennuste koskien horoskooppiasi.

Annat eräälle erittäin tärkeää taustatukea teidän yhteisessä asiassanne. Voit olla tyytyväinen tilanteeseen, sillä saatte paljon yhdessä aikaan. Tässä voi olla uuden uran alku.
12. Kadehditko ihmisiä?

Korkeintaan hetken. Jokaisella on omat murheensa eikä varmasti asiat ole koskaan vain niin kuin ne näyttävät päällepäin.

13. Millainen olisi unelma sinä?

Jos ei tässä iässä olisi tyytyväinen itseensä, tai edes hyväksynyt itsensä "vikoineen", niin olisi varmasti todella ikävä elämä, eikä takuulla olisi onnellinen.

14. Kuvittele itsesi 10vuotta eteenpäin. Missä olisit? Mitä tekisit?

Asutaan varmaan tässä samassa talossa ja etsitään tonttia...

15. Suurin ensi kesän suunnitelma? 

Ei ole suunnitelmia, otetaan päivät vastaan niinkuin ne tulee :)

16. Milloin viimeksi itkit?

Ihanaa, en muista!

17. Miksi ihmiset seurustelevat, vaikka sanovat sen olevan hankalaa?

Ei kait ihmiset itselleen mitään voi, suuntaan tai toiseen.

18. Seurusteletko sinä?

En

19. Haluatko mennä naimisiin?

En enää.

20. Mitä mieltä olet tästä haasteesta?

Ihan semmoinen kutina, että tämä on lähtöisin hieman nuoremman ihmisen päästä… :D


Lisää vielä tähän loppuun viisi tärkeää kuvaa:
Perhe


Ninja

Eemeli

Elias

Mitä käy kun yrittää kirjoittaa blogipostausta...

Tähän kuvaan on hyvä syy lopettaa :D

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Rakentamishaaveita: Kloonitalot

Hohhoijaa, nyt on pakko purnata ihan tännekin! Kuka oikeasti haluaa asua lähiössä, jossa jokainen talo on samannäköinen, kopio omastasi? Mistä tiedät mihin taloon väsyneenä menet kun kaikki näyttävät samalle? Mitenkä neuvot kylään tulleita tuttaviasi, jotka seisovat kadun päässä ja katselevat kymmentä samannäköistä taloa? "Joo meidän talo on se keltainen talo punaisella katolla, eiku…."? Näyttääkö se nyt ihan oikeasti hienolle, kun kadun jokainen talo on kuin kloonitalotehtaasta sinne tipautettu? Eikö erilaisuus ole rikkautta, tietyssä rajoissa tietenkin? Mun mielestä vanhat asuinalueet on just kivoja, ja ennen kaikkea viihtyisiä, kun jokainen talo on erilainen, tietylla tavalla uniikki ja asujansa näköinen rakennus kivoine ei-niin-teollisine pihoineen.

Puhun siis tonttien kaavamääräyksistä ja niiden älyttömyyksistä. Useimmat tontit, joista olemme kiinnostuneet, putoavat listalta hyvin nopeasti kun alkaa tutustumaan alueen rakentamistapaohjeisiin. Parhaimmissa on rajattu kaikki, siis melkein jopa ruokapöydän koko ja pöytäliinan väri, minkä saat laittaa taloosi, ettei nyt herraisä vaan erotttuisi joukosta. Ei, en halua keltaista taloa punatiilikatolla (pyydän anteeksi kaikilta keltaisessa ja punakattoisessa talossa asuvilta, no hard feelings :P). Ei, en halua loivaa harjakattoa 1,5-kerroksiseen taloon, jossa yläkerran asuintilat jäisivät onnettoman pieniksi tai vähintäänkin mataliksi. Ja en TODELLAKAAN halua, että naapurini talo on täsmälleen samannäköinen kuin omani, pihan istutuksia myöten. Herätkää nyt jo kaupunkien kaavamääräyksiä suunnittelevat tyypit?! Mitä järkeä?! Kaiken tämän vielä sulattaisin, JOS etsisin tonttia talolle kaupungin keskustan läheltä, enkä suinkaan alueelta, joka on yli 10 kilometrin päässä keskustan (tai ylipäänsä lähimmästä kaupasta) palveluista. Mutta ei, emme aio muuttaa kloonialueelle keskelle ei-mitään, vaan jatkamme järkevän tontin etsimistä. Saattaa kestää.

Kiitos ja anteeksi :D

torstai 6. maaliskuuta 2014

Kun aika ei riitä

Nyt kun Elias on alkanut nukkua vain yhdet päiväunet, jää minulle entistä vähemmän "omaa aikaa". Toisaalta taas poika on alkanut leikkiä omilla leluillaan joitakin hetkiä itsekseen, ja sitä kautta pystyn tekemään joitain omia juttuja myös pienen miehen hereillä ollessa. Silti olisi vain niin paljon tekemistä, ja niin vähän aikaa. Ennen aloitin päiväni vilkaisemalla mitä tänne blogimaailmaan kuuluu, ja nykyään puolestani avaan ensimmäisenä Oikotien ja muut vastaavat potentiaaliset tontin myyntikanavat (ihankuin se tilanne olisi muuttunut yön aikana? :D ). Ennen kirjoittelin päivityksiäni iltasella tai päivällä Eliaksen uniaikaan, nyt avaan Ikean keittiösuunnitteluohjelman (ja tappelen sen kanssa, erittäin epätoimiva ohjelma pitää sanoa!). Ja ne muut omat hetket menee tietysti perusarjen pyöritykseen ja pakollisiin asiointeihin ja ulkoiluun. Jostain on ilmeisesti karsittava. 

Tämä bloggaukseni on aika aaltomaista. Välillä tulee kirjoiteltua paljon, yleensä silloin kuin on paljon sydämellä. Ja vaikka nyt taas eletään epätietoisuudessa Eliaksen allergioiden suhteen, niin silti en ole kokenut tarpeelliseksi vuodattaa sitä minnekään. Ehkä alan jo tottua tähän?! Tai sitten se on vaan tämä kevät. Kun päivä alkaa pitenemään ja tulee tehtyä paljon muutakin, niin tietokoneella istuminen ei vaan nappaa. Tai ehkä mua vaan just nyt kyllästyttää kirjoitella tyhjänpäiväisistä asioista. Jos kirjoittaminen tuntuu työläälle, ja tekstiä pitää ajatella todenteolla, niin se kyllä näkyy jäljessä. Parhaat tekstit tulevat selkeästi kun kirjoitetaan oikein sydämestä ja tunteella, eikä vain listata päivän aikana tehtyjä asioita. Ja ei, tämä teksti ei tarkoita sitä, että olen sulkemassa blogiani, enkä ole sitä unohtamassakaan. Elämässä on nyt just vain niin paljon muuta, että tämä max. 2 päivitystä viikossa tuntuu ihan hyvälle tahdille. Lisäksi jossain vaiheessa kevättä on tarkoitus aloitella toistakin projektia, joten ehkäpä siinä vaiheessa alkaa taas kirjoittelut enemmän innostamaan!

Huh hei, tänään on saatu myönteinen lainalupaus tonttia varten hakemallemme summalle! Nyt vain löytyisi se tontti… :). Talon pohjaakin olen pyöritellyt, ja yksi aika selkeä suosikki on noussut esiin. Kyseessä on 1,5-kerroksinen ihanuus lasiterassilla ja ruokailutilan erkkerillä. Saa nähdä onko tuo pohja vielä mieleen, kun varsinaiset tonttikaupat on tehty :D

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Lääkärissä ex tempore

Isoveli Eemeli käy säännöllisesti puheterapiassa keskustan lääkäriasemalla. Ja samalla me Eliaksen kanssa odotetaan siellä käytävillä tunnin loppumista. Tänään odottaessamme mieleeni juolahti kysellä vastaanotosta aikaa nenälääkärille Eliaksen tukkoisen nenän takia. Tukkoisuus ei siis ole oikeastaan parantunut, eikä hampaitakaan ole näkynyt. Ja viime yö oli kuin parhaimmastakin horror-showsta kiljumisineen. Kävimme jo kerran aikaisemmin lääkärillä saman asian takia, mutta koska lääkärillä ei ollut välineitä kurkata nenään, ei minkäänlaista vastinetta saatu käynnistä (rahat kelpasi kyllä…). Onneksi väsyneet aivot toimivat sen verran, että älysin kysäistä aikaa, sillä pääsimme samantien osaavalle lasten nenälääkärille! Kertakurkkaus nenään (ei edes sitä "välinettä" tarvittu) ja syyllinen paljastui: nenän alakuorikot ovat umpeenmuurautuneet. Ihmekös kiukuttaa öisin kun henki ei kulje. Lääkäri oli oikein ystävällinen ja ihana ihminen ja lupasi, että nenä saadaan auki, enkä minä muuta halunnutkaan kuulla, ihanaa!! Hoitosuunnitelmana on siis kokeilla ensin kortisonisumutetta nenään 2 viikon ajan, ja jos vastetta ei tule, niin sitten tehdään pienimuotoinen nukutuksen vaativat toimenpide, jossa nenän limakalvonalaista kerrosta vaurioitetaan kuumalla vedellä, jolloin se tavallaan arpeutuu ja vetää samalla limakalvon kasaan mukanaan. JA AVAA NENÄN! Samalla kuulemma napsaistaan kitarisakin pois kiusaamasta. Tämä on kuulemma joku suht' uusi toimenpidemuoto, jota on tehty aikasemmin lähinnä HYKSissä. Ja pienet potilaat ovat kuulemma saaneet tästä avun. Suun kautta hengittäminen pitemmän päälle ei ole muuten mitenkään hyväksi, sillä se voi vaikuttaa mm. purentaan, joten sen takia tämä vaiva olisi todella hyvä hoitaa kuntoon.

Jotenkin helpottaa kun nyt on selvä suunnitelma tämän asian suhteen, ja periaatteessa jatkossa Elias pystyisi nukkumaankin tuon asian korjaannnuttua. Olisinpa vain aikaisemmin tajunnut kysellä eri lääkärin mielipidettä, kun se edellinen lääkäri ei nähnyt mitään vikaa nenässä olevan :(

Hieman on hiljaista ollut taas blogimaailmassani valvomisista johtuen. Äly ei vaan kulje riittävästi sujuvan tekstin tuottamiseen, saati järkevien kommenttien kirjoittamiseen. Rakennusprojekti alkaa edetä tontin (etsimisen) muodossa jos pankista saadaan vihreää valoa (saako hoitovapaalla lainaa?!). Huhhuh, jännittää!