torstai 21. toukokuuta 2015

Kastejuhla

Nuorimmainen on nimetty jo kohta 2 kuukautta sitten, juhlat on juhlittu, herkut syöty jo pakastimestakin eikä postausta vaan ole saanut aikaan :D 

Juhlat vietettiin jo kolmatta kertaa mummolassa. Pappina toimi sama pappi kuin Eliaksellakin, ja samalla kaavalla mentiin koska tästä kastejuhlasta oli vasta niin vähän aikaa. Juhlaa vietettiin myös tällä kertaa pääsiäissunnuntaina, eli ikää pienellä oli vain 2 viikkoa enemmän kuin Eliaksella aikoinaan. Vieraina oli vain läheisin suku, eli juhlakalun vanhemmat ja sisarukset perheineen. 


Toimituksen ajan sankarimme pötkötteli kumminsa sylissä, vain pari kertaa vinkaisten. Edes pään kastelu ei harmittanut, sillä pyyhkihän sen huolellisesti isoveli Eemeli vanhana konkarina, olihan sitä jo harjoiteltu Eliaksenkin kohdalla.


Pienokaisemme sai kasteessa kolme nimeä niinkuin isoveljensäkin. 
Tästä lähtien käytän pojustamme nimeä Viljami <3


Tämä snickers -henkeen tehty juustokakku on ehdottomasti paras juustokakku ikinä! Se loppuikin ekana vieraiden santsatessa ahkerasti.


Hummingbird -kuppikakut, nam!

Tuorejuustolla ryyditetyt popsit


Suolaisista käytiin keskustelua, mutta halusin ehdottomasti ainakin yhden voileipäkakun. Toteutimme sen sitten lohiversiona. Tuttuun tapaan tarjolla oli myös rieskarullia ja anopin riisipiirakoita, sekä paria erilaista salaattia.



Viljami 2 kk kumminsa sylissä.

En muista olenko koskaan mainunnut mekon tarinaa. Olen sen itse neulonut. Mekon neulomisen aloitin kypsässä n. 15 vuoden iässä. Ihan valmiiksi en sitä silloin saanut, vaan kappaleet jäi ompelematta toisiinsa ja kaulus neulomatta. Kun Eemelin kastejuhla lähestyi, lähestyin Pirkka -lehteä että saisin hävinneen ohjeen tilalle uuden, ja he ystävällisesti sieltä lähettivät sen minulle, joten sain mekon kursittua kasaan <3 Ohje oli siis jostain -90 luvun lehdestä peräisin, joten sähköisenä versiona sitä ei mistään saanut :)


6 kommenttia:

  1. Ihana tarina mekolla! Ja hauskasti kietoutuu näiden meidän poikien nimet keskenään, kun Eliaksen pikkuveljen toinen nimi on Viljami...tosin enhän tiedä yhtään kuinka "todellisia" nämä bloginimet on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä ihan todellisia ovat, tosin ei ekana nimenä ;) Kyllähän minä sen nimen näinkin, mutta eihän sitä tietenkään muista kuin ensimmäisen :D Viljamin tarina on sellainen, että se oli tyrkyllä jo Eliakselle, mutta ihan viimemetreillä vaihdettiin se, koska se ei käynyt vaihtuneen etunimen kanssa. Nämä kaikki ovat siis poikien kolmannet nimet. Ja kun on jo kolmas poika kyseessä, niin mieluisat nimivaihtoehdot alkavat käydä vähiin. Kyllä "seuraavan" pitäisi siis olla jo tyttö ;)

      Poista
  2. Niin kaunis kakku. :) Millaset noi sun kukkamuotit on (voisin itellenikin hommata). :)
    Aivan ihana tuo kastemekko. ♥ Mun sisko alkoi nyt tekemään kastemekkoa meidän Minille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnekäs se mun kommentti katosi O.o… noh uudestaan!

      Kiitos ♥ Tykkäsin kakusta kyllä itsekin, siitä tuli kerrankin juuri sellainen mitä halusin :) Ja ihana että siskosi on innostunut tekemään Minille ihan oman mekon :)

      Pistin sinulle spostia muoteista… :)

      Poista
  3. heh.. meidän pojasta taas tuli eemeli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä nimi kyllä ;) Pojille on kyllä kieltämättä paljon vähemmän nimiä edes keksitty käyttää, saati sitten näitä hyviä nimiä :D

      Poista